Puukko.biz

Puukko pilvistä putosi, veitsi vieri taivahasta*

Puukkoblogi

Puukkopekan ameriikan malli

Posted by Tuomas Kemppainen on April 15, 2012 at 2:30 AM

Puukkopekka eli Pekka Tuominen on onnistunut tekemään jotain sellaista, mitä kukaan suomalainen puukkoseppä ei ole aiemmin tehnyt. Hän on saanut oman mallin suuren amerikkalaisen valmistajan Spydercon mallistoon. Kun kyseessä on vielä ilmiselvä puukko, niin herää tietysti kysymys miten tähän on tultu.


Vakka taustalla tietysti on suomalaisen puukon yleinen kiinnostavuus ja maine maailmalla, on taustalla samoja piirteitä kuin monella muullakin menestystarinalla.


Tarvitaan huippuosaamista, tekemistä ja aloitteellisuutta, mitä puukkoseppämestarin erikoisammattitutkinnon suorittaneelta Puukkopekalta löytyy. Lisäksi tarvittiin suhteita eli yhteys Spydercoon:


"Lyhyesti yhteys Spydercoon lähti liikkeelle siitä että ystäväni, ase-toimittaja Vesa Toivonen tuntee Spydercon johtoa. Ja heillä on jo pitkään ollut keskustelua taittoveitsestä, jossa olisi puukkomaisia piirteitä.


Spydercolla on 'etninen'-sarja erilaisille veitsimalleilla mailman eri kulttuureista, ja puukko on yhden kulttuurin edustaja, Suomalaisen kulttuurin." Kertoo puukkomestari Tuominen.


Muutama vuosi takaperin Spydercon johto oli IWA näyttelyssä tiedustellut Vesalta sopivaa henkilöä ja hän tiedusteli Pekan kiinnostusta. Spyderco ei kuitenkaan kiinnostunut Pekan tekemästä taittoveitsiprotosta.


"Sitten tein ihan itekseni heille kiinteäteräisen (fixed blade) puukon joka edustaa tyyliltään mulle tavallista yksinkertaisuutta. Kaikissa Spydercon veitsissä, myös kiinteäteräisissä, on tuo pieni reikä 'logona', joten porasin proton terään 4 mm reiän. Tuo kun valmistui, postitin sen ja pariviikkoa myöhemmin Spydercolta ilmoitettiin että he olisivat kiinnostuneita laittamaan kyseisen veitsen teolliseen tuotantoon. Tuosta on nyt pari vuotta." kommentoi Puukkopekka.


Ja nyt siis Spydercon katalogista sivulta 43 löytyy suomalaisen suunnittelema puukko. Tuotetietoihin tosin on lipsahtanut pieni virhe, terän hionta on suora eikä kovera.


Olkoonkin, että Spydercon puukko se on tehty yhdysvaltalaisista materiaaleista  (CPM S30V teräs ja Arizonan desert ironwood (rautapuu) kahva) Taiwanissa ja tuppi on massatuotannon sanelemaa mallia. Mielestäni kyseessä on silti merkittävä askel suomalaiselle puukonteolle eikä se ainakaan vähennä kiinnostusta suomalaisiin puukkoihin maailmalla.

Categories: None

Post a Comment

Oops!

Oops, you forgot something.

Oops!

The words you entered did not match the given text. Please try again.

Already a member? Sign In

2 Comments

Reply AnthonyExpew
11:47 PM on February 8, 2017 
No matter how you do it, losing weight is an individual thing. Friends can help you but they can't lose the weight for you. You've got to take charge of your weight loss from the beginning if you want to get serious about losing weight. The following tips will help.
Reply DavidAdola
3:36 PM on March 17, 2017 
Do you feel the pain of acid reflux? Do you feel a fire inside your chest? Are you miserable? Are you ready for the issues to stop? Continue reading to find out how. Keep reading to learn to control acid reflux for good and to end the misery for good.

You may need to balance out hydrochloric acid amounts in your body if you want to reduce acid reflux and its symptoms. You can do this, for instance, by using sea salt rather than table salt. Sea salt has chloride and minerals that are good for the stomach and prevent acid.




https://www.viagrasansordonnancefr.com/vente-viagra-france-andorr
e/