Puukko.biz

Puukko pilvistä putosi, veitsi vieri taivahasta*

Puukkoblogi

Vapaan miehen merkki

Posted by Tuomas Kemppainen on December 2, 2009 at 1:22 PM

Puukon kantaminen on pohjolassa ollut vapaan miehen merkki jo ammoisista ajoista. Sen kantamista yritettiin kyllä rajoittaa jo keskiajalla vain porvarien yksinoikeudeksi, mutta Etelä- ja Keski-Euroopassa yleinen malli ei sopinut pohjan perukoille. Katolinen kirkko pyrki rajoittamaan kaikkien teräaseiden kantoa jo tuhat vuotta sitten. Kirkkoon ja käräjille puukkoa ei otettukaan sisälle, vaan se jätettiin jo porstuaan, asehuoneeseen.

 

Suomalainen mies on kantanut puukkoa esihistoriallisista ajoista lähtien, jo pikkupoikana. Onhan tietty miehen mitta vieläkin, milloin teräase annetaan pojanvesselin haltuun. Puukon monikäyttöisyydestä ja tärkeydestä kertoo sekin, että 1700-luvulta tunnetaan perunkirjoituksia, joissa miehen ainoa omaisuus on ollut puukko.

Maailmalla kuvaan suomalaisesta korpisoturista kuuluu erottamattona osana puukko. Liekkö muita aseita aina ollut saapuvillakaan. Venäläisiltähän puukon kielsi ensin maaorjuus ja sitten sosialismi.

Siviilissäkin puukko on ollut sen verran myös verisemmissä töissä mukana, että sillä on harvana astalona oma tappotermikin "puukotus".

Puukon nykyisestä symbolimerkityksestä kertonee se, että vuonna 2003 Helsingin Sanomien lukijakyselyssä rakkaimmista tuotteista puukko ylsi kärkikymmenikköön, sijalle 8.

 

Muista suomalaisuuden symboleista löytää halutessaan lisää vuonna 2005 julkaistusta Tero Halosen& Lqaura Aron toimittamasta kirjasta Suomalaisten Symbolit. Puukkoa käsittelevän osuuden siihen on kirjoittanut Teppo Korhonen.

Categories: None

Post a Comment

Oops!

Oops, you forgot something.

Oops!

The words you entered did not match the given text. Please try again.

Already a member? Sign In

0 Comments