|
Voin rehellisesti sanoa hämmästyneeni, kun luin sotilaspoliisien takavarikoineen varusmieheltä puukon. Tapauksesta kerrottiin uusimmassa Ruotuväki lehdessä. Tapaus on herättänyt keskustelua myös maanpuolustus.net sivustolla. Siihen tutustumine...
Read Full Post »
|
Jo aiemmin olen silloin tällöin lipsunut puukkoaiheesta kirjoittaessani esim. kirveistä tai sveitsiläisistä taskuveitsistä.
Tällä kertaa aiheen lipsumiseen aihetutti Joulupukki, joka toi minulle
Read Full Post »
|
Scandinavian knifemakers guild järjestää tammikuussa nyt jo toista kertaa kansainvälisen puukko- ja veitsinäyttelyn.
Viimevuotisesta tapahtumasta olen...
|
Puukkotietoa voi lukea monesta paikasta Internetistä ja kirjoista, mutta harvoin sitä pääsee kuuntelemaan huippulähteestä.
Ylen Areenasta löytyy kuitenkin nyt Taustapeili-ohjelma
|
Suomen suurin veitsienvalmistaja on nyt myös joulupukin virallinen puukkotehdas.
Marttiini on tehnyt Rovaniemellä puukkoja vuodesta 1928. Tätä nykyä se on Suomen suurin veitsien valmistaja yli 700 000 k...
Read Full Post »
|
Eilen Puukkoposteja saapui kaksin kappalein. Valitettavasti kyse ei ollut siitä, että Puukkoseura olisi toimittanut toisen numeron arkistokappaleeksi, kun toinen kuitenkin käytössä nuhraantuu. Lehden muovisuojus oli vain kiinnittänyt sen toisen seuran jäsenen numeroon. Eräs oululainen puukkoharrastaja saanee siis oman Puukkopostinsa pari päivää myöhässä.
|
Puukkokirja on pitkästä aikaa ehdolla valtakunnallisen kirjapalkinnon saajaksi. Vuonna 1989 Timo Hyytisen Suuri Puukkokirja sai valtion tiedonjulkaisemispalkinnon. Tänä vuonna Anssi Ruusuvuoren Puukon Historia on Tietofinlandia ehdokkaana.
Voittaja selviää 18. marraskuuta, kun valtiotieteen tohtori Sinikka Salo kertoo päätöksestään. Tietofinlandia on Suomen Kirja...
Read Full Post »
|
Digitaalisen aineiston määrä netissä kasvaa jatkuvasti ja jälleen tein puukkoaiheisen mukavan löydön. Aiemminhan törmäsin digitoituihin vanhoihin puukkoluetteloihin.
Suomen Museot Online tuo m...
|
Puukkopaja.fi palvelu on alkanut tarjota mahdollisuutta tilata asiakkaiden toivei...
Read Full Post »
|
On taas se aika vuodesta, kun metsästäjät kulkevat puukko vyöllä aiheuttamassa pahennusta ja järkyttämässä yhteiskuntarauhaa. Asiasta uutisoi mm. yle ja nettikeskustelu puolesta ja vastaan on
käynyt kiivaan...
Read Full Post »