|
Puukoista ja puukkojunkkareista kiinnostuneet odottavat mielenkiinnolla ensi vuoden alkua, sillä 17. helmikuuta 2012 saa ensi-iltansa puukkojunkkarien maailmasta kertova kotimainen elokuva Härmä.
Puukkojunkkareiden työkalut ovat varmasti viimeisen päälle, sillä niistä on huolehtinut Taisto Kuortti.Mukana on 61 uniikkia puukkoa, joista arvatenkin pohjanmaan eri puukkotyypit ovat hyvin edustettuna. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat puukkojunkkarien aikaan 1800-luvun puoliväliin ja tarina on hyvän ja pahan taistelu veljesten taistellessa perintötilan hallinnasta.
Aikaisemmin puukkojunkkarikulttuurista ovat ammentaneet mm.Ilmari Unhon ohjaama Härmästä poikia kymmenen (1950), Matti Kassilan Lakeuksien lukko (1951), Jalmari Lahdensuon Pohjalaisia (1925), Toivo Särkän ja Yrjö Nortan Pohjalaisia (1936), Pekka Parikan Pohjanmaa (1988), Ilkka Vanteen Lakeuden kutsu (2000) ja Aleksi Mäkelän Häjyt (1999).
Härmä elokuvan ohjaaja on JP Siili ja näyttelijäkaartissa mm. Mikko Leppilampi, Lauri Tilkanen, Pamela Tola, Esko Salminen, ja Aku Hirvineimi.Elokuvan budjetti on lähes 2 miljoonaa euroa.
Categories: None