|
Puukkopekka eli Pekka Tuominen on onnistunut tekemään jotain sellaista, mitä kukaan suomalainen puukkoseppä ei ole aiemmin tehnyt. Hän on saanut oman mallin suuren amerikkalaisen valmistajan Spydercon mallistoon. Kun kyseessä on vielä ilmiselvä puukko, niin herää tietysti kysymys miten tähän on tultu.
Vakka taustalla tietysti on suomalaisen puukon yleinen kiinnostavuus ja maine maailmalla, on taustalla samoja piirteitä kuin monella muullakin menestystarinalla.
Tarvitaan huippuosaamista, tekemistä ja aloitteellisuutta, mitä puukkoseppämestarin erikoisammattitutkinnon suorittaneelta Puukkopekalta löytyy. Lisäksi tarvittiin suhteita eli yhteys Spydercoon:
"Lyhyesti yhteys Spydercoon lähti liikkeelle siitä että ystäväni, ase-toimittaja Vesa Toivonen tuntee Spydercon johtoa. Ja heillä on jo pitkään ollut keskustelua taittoveitsestä, jossa olisi puukkomaisia piirteitä.
Spydercolla on 'etninen'-sarja erilaisille veitsimalleilla mailman eri kulttuureista, ja puukko on yhden kulttuurin edustaja, Suomalaisen kulttuurin." Kertoo puukkomestari Tuominen.
Muutama vuosi takaperin Spydercon johto oli IWA näyttelyssä tiedustellut Vesalta sopivaa henkilöä ja hän tiedusteli Pekan kiinnostusta. Spyderco ei kuitenkaan kiinnostunut Pekan tekemästä taittoveitsiprotosta.
"Sitten tein ihan itekseni heille kiinteäteräisen (fixed blade) puukon joka edustaa tyyliltään mulle tavallista yksinkertaisuutta. Kaikissa Spydercon veitsissä, myös kiinteäteräisissä, on tuo pieni reikä 'logona', joten porasin proton terään 4 mm reiän. Tuo kun valmistui, postitin sen ja pariviikkoa myöhemmin Spydercolta ilmoitettiin että he olisivat kiinnostuneita laittamaan kyseisen veitsen teolliseen tuotantoon. Tuosta on nyt pari vuotta." kommentoi Puukkopekka.
Ja nyt siis Spydercon katalogista sivulta 43 löytyy suomalaisen suunnittelema puukko. Tuotetietoihin tosin on lipsahtanut pieni virhe, terän hionta on suora eikä kovera.
Olkoonkin, että Spydercon puukko se on tehty yhdysvaltalaisista materiaaleista (CPM S30V teräs ja Arizonan desert ironwood (rautapuu) kahva) Taiwanissa ja tuppi on massatuotannon sanelemaa mallia. Mielestäni kyseessä on silti merkittävä askel suomalaiselle puukonteolle eikä se ainakaan vähennä kiinnostusta suomalaisiin puukkoihin maailmalla.
Categories: None