Sakari Pälsin vuonna 1955 julkaistu kirja Puukko on suomalaisten puukkokirjojen ehdoton klassikko. Sitä saamme kiittää ja syyttää monesta asiasta. Se on puukkopuristien käsikirja, jossa puukon ero kaiken mailman muista veitsistä tehdään hyvin selväksi:"Varsinaisiksi puukkopatriooteiksi heittäytymättä meidän tulee varjella kansallisaseemme puhdasrotuisuutta ja torjua sitä häiritsevät vieraat ainekset". Kirja on antikvaarinen harvinaisuus, mutta siitä on otettu näköispainos 1998.
Pälsi käsittelee laajasti puukon historiaa tukeutuen arkeologiaan ja erityisesti hautalöytöihin. Kirjassa on mustavalkokuvin esitetty tyyppiesimerkkejä ja myös tuppien muotokieltä käsitellään runsaasti. Kieli on värikästä ja tekstissä vilahtelee tuttujen puukkojunkkarien lisäksi niin Persian kuningas Kambys kuin Etelämeren päänmetsästäjiä.
Puukko on jaettu esipuheeseen ja kymmeneen lukuun:
Puukon esittely
Veitset erilleen
Kauan ennen puukkoa
Puukko itse
Tuhat vuotta tuppea
Monitaituri puukko
Huonomaineinen tappelupuukko
Nykyiset puukot
Taikavoimainen puukko
Katsaus
Sakari Pälsin Puukko-kirja on yli 50-vuoden iästään huolimatta mielenkiintoinen kokonaisuus. Sen 110 sivua lukee nopeasti, jos kirjan vain jostain onnistuu käsiinsä saamaan. Suomen Kulttuurirahasto on julkaissut Isien työt sivustollaan Sakari Pälsin 1938 kuvaaman mykkäelokuvan Puukolla ja Kirveellä.
ISBN 951-1-15699-3
Jukka ja Mikko Kemppisen kirja Puukot vuodelta 1976 sisältää runsaasti pääosin mustavalkoisia kuvia puukoista. Kirja kannattaa kenties lukea Pälsin Puukko teoksen jälkeen, koska tekstissä viitataan siihen usein. Puukon kaukaisempi historia jää Kemppisten työssä vähemmälle ja vastaavasti Kauhavan ja Kustaa Lammin merkitys puukolle ja sen kehitykselle tulee korostetusti esille. Puukot sisältää 13 lyhyttä mutta mielenkiintoista lukua, jotka kattavat noin kolmanneksen kirjan 163:sta sivusta.
Puukko
Puukko, jahtipuukko ja leuku
Leuku
Verityökalut
Työkaluja
Puukkoja nimeltä mainiten
Kauhava
Laulut ja häjyt
Raudan synty
Teroittaminen
Tuppi ja puukon varusteet
Historia
Miksi juuri puukko?
Kemppisten kirjassakaan omia mielipiteitä eri puukoista ei piilotella ja erot muihin teräaseisiin käsitellään tarkasti. Professori Jukka Kemppinen on myöhemmin blogissaan tarkentanut mm. kuvaustaan Raudan synnystä ja käsitellyt muutenkin puukko aihetta.
ISBN 951-1-02469-8
Anja Järvenpään vuonna 1979 painettu kirja Iisakki Järvenpää ja Kauhavan puukko kuvaa Iisakki Järvenpään elämää ja työtä, sekä avaa näkymän puukkojen valmistuksen kehitykseen käsityöstä teolliseen toimintaan. Kirja kattaa pitkän ajanjakson. Se alkaa Iisakki Järvenpään ensimmäisistä käsintehdyistä puukoista 1800-luvun jälipuoliskolla ja päättyy 1970-luvulle. Kirja etenee kronologisesti ja se pohjautuu lukuisiin henkilöhaastatteluihin, Iisakki Järvenpää Oy:n arkistoon sekä lehtiartikkeleihin. Kirjan 176 sivua jakautuvat 9 päälukuun, jonka lisäksi se sisältää lyhyitä henkilökuvia. Iisakki Järvenpää Mäkijärvi 1859-1899 Fräntilä 1899-1904 Pukkila 1904-1921 Valmistuksen ja markkinoinnin kehityksen yleispiirteet Iisakki Järvenpää O.Y. 1921-1935 Tekniset uudistukset ja puukonvalmistuksen kehityshäiriöt Juho Nikolai Järvenpää 1884-1957 Iisakki Järvenpää O.Y. 1935-1957 Nousu- ja laskukaudet, sotien ajat Nestori Järvenpää 1891-1951 Iisakki Järvenpää O.Y. 1957-1979 Jälleenrakentaminen, teknisiä uudistuksia Iisakki Järvenpään puukko - Kauhavan puukko
Kirjan mustavalkokuvitus sisältää pääosin puukontekijöitä, rakennuksia ja puukkojen valmistusta, tehtaan tuotteitakaan unohtamatta. Erinomainen teos Iisakki Järvenpää Oy:stä ja teollisen puukonvalmistuksen kehityksestä kiinnostuneille. Teos sisältää myös tietoa Iisakki Järvenpään esi-isistä alkaen 1600-luvulla Vetelin Vintturissa eläneestä Tuomas Knuutinpojasta, joten sukuhistorian harrastajat voivat löytää taustastaan kuuluisan puukkosuvun.
ISBN 951-99227-2-5
Anja ja Allen Järvenpään 1986 painettu kirja Kauhavan Puukko Tekniikan Vaiheita on mielenkiintoinen katsaus Iisakki Järvenpää Oy:n ja teollisen puukonvalmistuksen historiaan. Kirjan 78 sivulla käsitellään puukon eri osien valmistuksen kehitys ja sen vaikutukset lopputuloksen. Kirjan kuvitus on ymmärrettävästi mustavalkoinen ja sisältää harvianisia otoksia sekä tekijöistä että heidän työvälineistään.
Kirja kuvaa hyvin puukonvalmistuksen muuttumista käsityöstä tehdasteollisuudeksi ja on mielenkiintoinen tuttavuus erityisesti kaikille kauhavalaisista puukoista kiinnostuneille, mutta myös yleisemmin tekniikan historiasta kiinnostuneille.
ISBN: 951-99779-0-2
Timo Hyytisen Arma Fennica sarjan kolmas osa, Suuri Puukkokirja julkaistiin vuonna 1988. Heti seuraavana vuonna kirja palkittiin Valtion Tiedonjulkaisemispalkinnolla, eikä syyttä. Kirja on sekä kuvituksensa että sisältönsä puolesta loistavaa työtä. Kun ensikerran sain kirjan käsiini, tuntui, että nyt puukosta on sanottu jo kaikki. Entistä arvokkaamman kirjasta tekee se, että se on osin englannin kielinen ja siten ollut lisäämässä tietämystä suomalaisista puukoista myös maailmalla. Kirja jakautuu kahteen pääosaan: puukkoihin ja pistimiin. Pistimien käsittely samassa kirjassa sopii hyvin Arma Fennica sarjan henkeen, sillä sarjassa on aiemmin käsitelty muun muassa siviili- ja sotilaskäsiaseita. Kirjan suomenkieliset luvut ovat: PUUKOT Puukot, perinnettä ja nykyaikaa Vanhoja teräaseita Puukkojen ja veitsien rakenne ja osien nimitykset Puukon valmistus Puukon teroitus Puukon käyttö- ja hoito-ohjeet Kalan käsittely Puukon terävyyden ja lujuuden testaus Suomalaiset puukkotyypit Suomalaisia puukontekijöitä ja puukkotehtailijoita Tunnettuja puukonkäyttäjiä (Juha K. Kairikko) Vanhoja ja uusia suomalaisia puukkoja Metsästysveitset Taittuvat veitset Tikarit Eksoottisia veitsiä, tikareita ja pistimiä Japanilaiset teräaseet PISTIMET Suomessa käytetyt pistimet Suomalaiset pistimet
Suuri Puukkokirja on isokokoinen ja 286 sivuinen. Sen kuvitus on osin mustavalkoinen, mutta hyvälaatuinen. Kirjan suuria ansioita on suomalaisten puukkotyyppien systemaattinen käsittely runsain esimerkein. Myös suomalaisten puukontekijöiden esittely on laaja. Veitsien ja erikoisempienkin teräaseiden esittely auttaa asettamaan puukon omalle paikalleen. Kirjan ensimmäinen painos on loppuunmyyty, mutta kirjasta on otettu uusi painos vuonna 2006.
ISBN 951-99742-1-0
Lester C. Ristinen on suomalaiset sukujuuret omaava amerikkalainen, jonka kiinnostus suomalaisiin puukkoihin on poikinut kaksikin kirjaa. Vuonna 1992 julkaistu The Knives of Finland on mielenkiintoinen kirja monella tapaa. Suomalaistahan aina kiinnostaa mitä muut meistä ajattelevat ja Ristisen kirjan kautta saamme jonkinlaista kuvaa myös siitä, miltä kotoinen puukkomme näyttää ulkopuolisen silmin. Kirja sisältää mm. myyttejä ja faktoja osion, jossa tyrmätään ilmeisesti yleisimpiä harhaluuloja puukoista. Esimerkiksi kiillottamattomat terät herättävät amerikkalaisissa keräilijöissä hämmästystä. Suomalaisia puukkoja ja puukkokulttuuria esitellään runsain sekä mustavalkoisin että värikuvin yhteensä 96 sivun voimin. Erityistä huomiota kiinnitetään Kauhavalaisiin puukkoihin, jonka paljastaa jo kansikuvavalintakin. Mielenkiintoinen on erityisesti osio amerikansuomalaisista puukkosepistä. Kokonaisuutena kirja on hyvä englanninkielinen peruspaketti puukkotietoa. ISBN 0-9626839-0-6
Puukkokäsikirja vuodelta 1999 on Timo Hyytisen toinen puukkoja käsittelevä teos. Kirja sisältää mm. vuonna 1919 alunperin julkaistun puukkoja käsittelevän osan U.T. Sireliuksen kirjasta Suomen Kansanomaista Kulttuuria sekä Antti Mäenpäsen 1940-luvulla kirjoittamia muisteluksia Kauhavan puukon kehityksen alkuvaiheista. Kirja lainaa jonkin verran Suuren Puukkokirjan sisältöä, mutta tuo mukaan niin paljon uutta, että kirjan hankinta on Suuren Puukkokirjan omistajallekin perusteltua. Kirja jakaantuu 14 päälukuun: Puukon historia Puukon rakenne Puukkotyypit Kauhavan puukkoteollisuuden synty Nimeltä tunnettuja puukon tekijöitä Puukkojen keräily Puukon tarina Puukon käsittely Puukon teroitus Puukkoharrastajan työtilat ja -turvallisuus Puukon entisöinti ja korjaus Puukon valmistus Näin teet oman puukon ja tupen, Jarmo Hakkarainen Puukkokäsikirja sisältää myös suomi-englanti-suomi puukkosanaston, joka on hyödyllinen muun muassa ulkomaiseen veitsikirjallisuuteen tutustuttaessa. Kirjan 105 sivulla on runsas mustavalkokuvitus. ISBN 951-98371-0-8
Tupenrapinat - Puukonrakentajan opas on muhoslaisen puukkoseppä Väyrysen vuonna 2000 ilmestynyt opas ensimmäisen puukkonsa tekemistä suunnittelevalle.
Opas seuraa kronologisesti puukon valmistamisen vaiheita. Sisällöllisesti painotus on terän taonnassa ja käsittelyssä. Kirjassa on seitsemän päälukua:
Ensimmäisestä puukosta
Terän taonta
Teräksestä ja seosaineista
Kahva
Kahvan muotoilu
Tuppi
Tupen viimeistely
Puukonrakentajan oppaan piirros ja valokuvakuvitus on mustavalkoinen. Kirja on 45 sivun laajuudessaan varsin tiivis paketti, joka soveltuu parhaiten puukonrakentamisen perusasioihin tutustumiseen.
Opetushallituksen vuonna 2000 julkaisema kirja Puukkoseppä on syntynyt Ilari Mehtosen, Tanno Tammisen ja Mika Sihvosen yhteistyönä. Mehtonen ja Tamminen ovat taontatöihin suuntautuneita käsi- ja taideteollisuusopettajia ja Sihvonen on vastannut kirjan taitosta ja kuvien käsittelystä.
Kirjassa on runsas ja havainnollinen värikuvitus ja se sisältää 108 sivullaan erittäin runsaasti hyödyllistä tietoa sekä puukkojen että veitsien valmistamisesta. Kirja jakaantuu osiin seuraavasti:
Esipuhe
Johdanto
OSA I -perinteinen puukko
OSA II -metsästyspuukko
OSA III - Damaskoidut terät
Lopuksi
Lisäksi kirjassa on esitelty perinteisen puukon ja metsästyspuukon osat sekä terän taonnan vaiheet ja lueteltu pääosin ulkomaista sepäntyöhän liittyvää kirjallisuutta.
Jokainen pääluku on jaettu alalukuihin, joissa käsitellään niin tarvittavat materiaalit kuin työvälineetkin. Varsinainen työskentely on esitelty loogisesti kronologisessa järjestyksessä. Tekijöidensäkin mukaan kirja soveltuu parhaiten jo taonta- ja puutyön perusvalmiudet omaaville. Kirjasta on otettu uusintapainos vuonna 2005.
ISBN 952-13-0986-5
Suuri Puukkokirja 2 on Timo Hyytisen vuonna 2005 julkaistu jatko-osa ja päivitys loppuunmyydylle Suurelle puukkokirjalle ja osa Arma Fennica sarjaa. Esipuheessaan Hyytinen linjaa kirjan tärkeimmäksi tehtäväksi kirjata ylös edellisen kirjan ilmestymisen jälkeen, lähes kahdenkymmen vuoden aikana, tapahtunut edistys suomalaisessa puukkoharrastuksessa ja esitellä uudempaa korkeatasoista puukonrakennustaitoa.
Kirjan 287 korkealaatuisesti kuvitettua sivua jakaantuvatkin kahteen osaan. Ensimmäisen 94 sivun aikana kerrataan osin ykkösosastakin tuttua suomalaisen puukkoperinteen perustietoa. Tosin tätäkin osiota on saatu päivitettyä niin kuvituksen kuin osin tietojenkin osalta.
Sivulta 95 eteenpäin käsitellään uudempia puukkoja. Läpi käydään niin puukkotehtaat, puukkopajat kuin puukkosepätkin. Lisäksi esitellään teräleimoja, puukkoerikoisuuksia sekä veitsiä. Suomen puukkoseura on saanut oman lukunsa ja tiiviisti käsitellään myös puukon valmistusta.
Suomen puukkoseuran jäsenet ovat avustaneet kirjan toimitustyössä ja avustajana mainitaankin puukkoseuran pitkäaikainen puheenjohtaja Taisto Kuortti.
Suuri Puukkokirja 2 on ykkösosan arvoinen teos ja kuuluu jokaisen vakavamman puukkoharrastajan kirjahyllyyn. Sen loistava kuvitus auttaa keräilijää monta kertaa eteenpäin ja puukontekemistä harrastaville se taas toimii oivana ideakuvastona.
ISBN 951-98371-6-7
Lester C. Ristisen vuonna 2005 julkaisema Collectable Knives of Finland on tekijän edellistä kirjaa huomattavasti laajempi teos. Kuvia ja tekstiä on kertynyt yhteensä 176 sivua ja sellaisenaan se on laajin englanninkielinen esitys suomalaisesta puukosta. Kirja on tehty keräilijän näkökulmasta ja puukot on esitelty alueittain. Lisäksi on esitelty erilaisia muistoesineiksi valmistettuja puukkoja sekä organisaatioden puukkoja.
Kirja on hyvin kirjoitettu ja kuvat ovat edustavia. Suomalaista lukijaa ajatellen tekstiin on jäänyt joitakin harmittavia virheellisiä kirjoitusasuja kuten Lapuan Liikenne (Lapuan Liike), mutta kirja kokonaisuutena palvelee varsin hyvin asiaansa. Varsin merkittävää osaa sisällöstä näyttelevät myös vanhat puukkotehtaiden luettelot, joita on mukana muun muassa Iisakki Järvenpäältä, Luomanen & Kumppaneilta, Lahdensuo & Co:lta sekä Marttinilta.
ISBN 0-9626839-1-4
Opetellaan veistämään perinneleluja puukolla on tanskalaisen Frank Egholmin teos, joka on julkaistu Virpi Vainikaisen käännöksenä vuonna 2006. Kirjoittaja on käsityönopettaja ja viiden lapsen isä, joten kokemus puhuu kirjan 56 sivulla. Kirjan alussa käsitellään yleisesti lapsen ja puukon suhdetta ja sen jälkeen annetaan neuvoja ja esimerkkejä lelujen, eläin- ym. hahmojen, pillien, käyttöesineiden ja pelien tekemiseen puukolla.
Työohjeet on luokiteltu niiden vaativuuden mukaan, mikä onkin hyvä, koska vaatimustaso vaihtelee paljonkin. Ohjeet koostuvat värikuvasta valmiista esineestä ja piirroksista, jotka selkiyttävät rakennetta. Kirjan ohjeet vaikuttavat toteuttamiskelpoisilta.
ISBN 951-23-4741-5
Suomen Kansallismuseo julkaisi vuonna 2007 Suomalainen Puukko näyttelyn yhteydessä kirjan Suomalainen Puukko The Finnish Sheath Knife. Kirjan teksteistä vastaa Risto Hakomäki. Kirjassa on hyvä kuvitus ja se esittelee 36 sivullaan suomalaisen puukon perustyypit sekä antaa perustietoa puukon historiasta käytöstä ja tekijöistä. Kuvituksessa on käytetty apuna myös Museoviraston kuva-arkistoa.
Mielenkiintoisen kirjasta tekee sen sisältämä uudenlainen puukkojen ryhmittely, joka eroaa Timo Hyytisen Suuressa Puukkokirjassa esittämästä. Anssi Ruusuvuoren käsialaa olevassa ryhmittelyssä on kaksi osaa, joista ensimmäinen jakaa puukot materiaalin ja rakenteen mukaan ja toinen tyypeittäin, alueellisiin malleihin ja erillisiin puukkotyyppeihin.
Kyseisessä Kansallismuseon näyttelyssä oli selailtavana myös sähköisessä muodossa Anssi Ruusuvuoren kirja Puukon Historia, joka julkaistiin viimein 2009.
ISBN 978-951-616-162-7
Erik Nylundin vuonna 2007 julkaistu: Korupuukko – Neuvoja ja niksejä korupuukon tekoon, on oiva teos niille, jotka haluavat tehdä puukkonsa itse, eikä pelkkä arkinen käyttöpuukko enää riitä tavoitteeksi. Tekijä itse määrittelee korupuukon puukoksi, jonka kahvassa ei ole materiaali tai koristelurajoituksia, terässä materiaali tai muotoilurajoituksia eikä vyössä kannettavassa tupessa materiaalirajoituksia. Nelivärisen ja runsaasti kuvitetun kirjan 126 sivua jakaantuu 25 lukuun:
1. Alkusanat
2. Yleistä
3. Koulut ja kurssit
4. Työkalut ja työtilat
5. Puukon suunnittelu
6. Terämetallit
7. Terien tekeminen
8. Damastiterän tekeminen damastilaatasta
9. Damastiterän takominen
10. Mestarin opissa
11. Terienhionta, Teroitustaulukot
12. Terien lämpökäsittely
13. Terien viimeistely ja pintakäsittely
14. Helat
15. Kahvat
16. Neulakaiverrus (Scrimshaw)
17. Kahva hirven sääriluusta
18. Tuohikahva ja tuohiyhdistelmäkahva
19. Tuppi
20. Tupen helat
21. Linkkuveitsi
22. Puukko asiakkaan terästä ja kahva-aineista
23. Puukkojen markkinointi ja myynti
24. Puukkojen kuvaaminen
25. Käsin tehtyjen puukkojen laatu
Liitteet: Alkuperäistodistus
Yksinkertainen sopimus
Korupuukko -kirja sisältää paljon puukontekovinkkejä vähemmän tunnetuista tekniikoista. Lisäksi se tuo puukkoa esiin taide-esineenä, mikä korupuukkojen osalta onkin varsin perusteltua. Monelle puukontekijälle kullanarvoisia ovat varmasti myös kokeneen tekijän puukkojen markkinointiin ja myyntiin liittyvät vinkit.
ISBN: 978-952-5687-04-0
Anssi Ruusuvuoren suurteos Puukon Historia julkaistiin vuonna 2010. Jo kirjan ulkoasu herättää kunnioitusta: 704 sivua ja yli 2000 värikuvaa.
Kirjaa voikin lähestyä monin eri tavoin. Jo pelkkiä kuvia selailemalla ja kuvatekstejä lukemalla oppii paljon uutta. Kuitenkin vasta tekstiin perehtyminen antaa todellisen kuvan siitä, millaisesta suurtyöstä on kysymys.
Anssi Ruusuvuori ei tyydy toistelemaan Suomalaisessa puukkokirjallisuudessa läpikuluttuja aiheita, vaan aloittaa puukon esihistoriasta, puukon taustasta ja kytkee sen tyyliseikkoineen historiallisiin yhteyksiinsä.
Laajan kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden lisäksi Ruusuvuori pohjaa uudet päätelmänsä kansallismuseon tutkittujen puukkojen tarkkaan analysointiin.
Tämä kirja tulee pysymään pitkään kunniapaikalla jokaisen puukkoharrastajan kirjahyllyssä ja toivoisi sen leviämän laajemmallekin, sillä niin merkittävä esine puukko suomalaisessa kulttuurissa on ollut ja tulee olemaan.
ISBN:978-952-5026-93-1